YRITYS JA SEN MATKA TÄHÄNPÄIVÄÄN
Askeleeni kohti ammattia
Terve,
Olen Jan, maalari Salosta,varsinaissuomesta.
Olen harrastanut maalaamista kynäruiskulla kohta 30 vuotta. Ensimmäisen kynäruiskuni sain kun olin 12vuotias. Laite oli joku vanha Badger ja toimi alasyöttö mekanismilla.
Intohimo maalaamiseen kasvoi sitä mukaa,kun opin tekniikkoja. Silloin ei vielä ollut internettiä josta olisi voinut katsella neuvoja ja oppia uutta. Kaikki piti opetella itse. Kirjastosta sain silloin lainattua muutaman kirjan joissa oli jotain epämääräistä kynäruiskutekniikoista,mutta pääosin kaikki piti itse oppia.
Siihen aikaan Simo Riikonen oli suomessa ainoa alan mestari ja hänestä kehittyikin pikkupojalle nopeasti eräänlainen idoli.
Koska kouluja kynäruiskumaalaukseen ei ollut aloittelin harjoittelemaan kaverien mopokypärillä,kitaroilla ym rekvisiitalla.
Maaleina tuli käytettyä alkydipohjaisia spraymaaleja. No tämähän ei ollut helpoin mahdollinen maali aloittelijalle. Se kiehui,kupli ja teki kaikkea mahdollista,joten jokainen maalaus oli aina jännitystä miten lopputuloksen käy.
Maalattua tuli vähän kaikkea mitä voi maalata. Nahkatakkeja,bootseja,huoneen ovia,graffiteja,tauluja.
Tauluihin tuli panostettua aikalailla aikaa lukion ja armeijan aikoihin. Näyttelyitäkin tuli pidettyä. Homma kuitenkin läsähti kasaan koska en ole koskaan ymmärtänyt sellaista pensselillä paskaa seinälle tyyliä joita sisustuksissa suositaan. Ja koska maalaamani fotorealistiset kuvat eivät suomalaisen taiteensuosijan sielunmaailmaan sopineet ,tuli aika miettiä mitä seuraavaksi.
Noihin aikoihin joskun 90-luvun alussa ostin itselleni ensimmäisen custom pyörän. Tuleva tyylisuunta alkoi pikkuhiljaa hahmottua rock ja bikerhengen mukaan. Alalla tuntui olevan kysyntää kynäruiskumaalarille,joten päätin kokeilla siipiäni.
Alku oli kovaa ja yksikseen tuli tallissa kiroiltua. Sain huomata että pelkkä kynäruiskulla maalaaminen ei riittänyt. Piti osata myös tehdä pohjatyöt sekä perusvärin maalaus. Kun asiakas toi maalattavan osan työnalle oli se aina poikkeusta lukuunottamatta rujossa ellei jopa törkeässä kunnossa. Norsunn........a bensatankki tai keilapallona käytetty mp-kypärä ei todellakaan ollut se ideaalisin pinta maalata hienoja kuvia.
No työelämä vei oikean ammatin pariin ja kynäruiskumaalaus jäi harrastuspohjalle. Päivätyöksi tuli tehtyä teollista maalausta ja autojen maalausta. Homma oli askeettista ja puuduttavaa verrattuna taiteilijan arkeen mutta tässä jouduin oppimaan ne perustaidot joilla olen päässyt jatkamaan urallani eteenpäin.
Lasikuitutyöt,peltityöt,kittaukset,oikomiset,paikkaamiset kaikki nämä työvaiheet muodostavat erikoismaalauksessa sen tärkeimmän osan.
Loppujen lopuksi kynäruiskulla maalaus on työssäni vain noin 20% siitä kaikesta työstä jota teen. Perusduuni koostuu pitkälti normaaleista maalausvaiheista.
Kokoajan pitää myös olla ns. ajanhermolla. Trendit muuttuvat,materiaalit muuttuvat ja kilpailu kovenee koko ajan.
Laakereille jumittamiseen ei ole aikaa.Jatkuva itseopiskelu(nykyään netin kautta) on myös pakollista.
Vesioihenteisten materiaalien tulo on myös muuttanut totaalisesti työn luonnetta. Itse käytän edelleen liuotinpohjaisia maaleja ja vesiväreillä maalaa ainoastaan 4-vuotias tyttäreni.
Vaikka pääpaino työssäni onkin erikoismaalaus ja kynäruiskutaide,teen myös ns.normaalia maalausta. Kesät painottuvat ulkomaalauksiin,talot peltikatot ym. Suomessa valitettavasti ei pysty erikoismaalamisella pelkästään itseään elättäämään. Markkinat ovat yksinkertaisesti liian pienet ja alan osaajia riittävästi luomaan kilpailua.
Toivottavasti tekstini saisi nuoremman sukupolven taiteilijasielut innostumaan kynäruiskumaalauksesta. Siten realistisella tasolla jotta se myös kantaisi hedelmää vaikka ammatiksi asti.
Helposta työstä ei ole kyse mutta ei kuitenkaan mahdottomastakaan. Kaikkihan on itsestään kiinni ja siitä miten paljon on valmis omien tavoitteidensa eteen tekemään työtä.
PÄIVITYS 4.0
Nyt kun ikää on mittarissa 40 on alkanut kummitella ajatus tehdä jotain muuta. Kohta 30 vuotta kynäruiskuilua niin alkaa olemaan ideat loppu ja suurin puhti pois. Olenkin nyt pikkuhijaa alkanut tekemään enemmän piirustustöitä ihan paperille. Toki näitä erikoismaalauksis tässä jatketaan mutta piirtäminen on taas alkanut kiinnostamaan.Sellaista terapiaa arjen harmauteen. Jos nyt olisin taas nuori niin tekisinkö asiat toisin ja menisin oikeaan työhön...tuskimpa. Tämä työ on kuitenkin antanut niin paljon kaikkea että tokkopa sitä mihinkään muuttaisi.
///////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////